Olen jo pitkään pohtinut ystävyyden merkitystä ja sitä mitä on ystävyys. Lehdet kirjoittavat ystävyydestä. Ihmiset kertovat kuinka ystävät ovat tukena vaikeina aikoina. Ja kertovat " kun minä kävin ystävieni kanssa siellä ja täällä ja meillä oli niin hauskaa".

Mutta mitä on ystävyys? Siihen sitten monta tarinaa kerrottavana, onko se tukemista myös vaikeina aikoina ja varsinkin menestymisen hetkinä. Jakaako ystävät ilot ja surut?

Niin, tämä ehkä alkaa tuntumaan tosi syvälliseltä ja joku voi ehkä jo miettiä mikä minun kokemus on ystävyydestä. Se on totta, minä luulin joskus, että minulla on ystäviä, mutta sainkin todeta kylmästi, etten voinut kutsua heitä ystäviksi, vain pelkkiä tuttuja elämän matkan varrella. Kun ihminen sairastuu, ja toivoisi ystävää, edes kysymään kuinka voit se nostaisi ihmisen sillä hetkellä pilviin. Kun jää surun ja vaikeuksien keskelle yksin, niin sitä on todella yksin ja selviytyminen  kestää vain kauemmin vai selviääkö ystävien menetyksestä koskaan tai siis oletettujen ystävien. Nyt sanon, ettei minulla ole yhtään ystävää, vain tuttuja joita näen joskus, kun sattuvat vastaan tulemaan.  Ennen odotin, että joku tulisi käymään meillä, mutta vuosien saatossa aloin jo ymmärtämään ettei kukaan tule. Enää en odota. Mutta minäkin lopetin käymästä kenenkään luona, koska ajattelen että ystävyys on vuoroin vieraissa periaatteella. Ei se niin mennytkään. Joten jään vielä miettimään, mitä on todellinen ystävyys? En ehkä saa kokea sitä oikeaa ystävyyttä koskaan. No, ehkä tämä juttu mene paatoksen puolelle, mutta joskus on mukava avata sielun sopukat,  ja miettiä ihan ääneen, että onko sitä ystävyyttä ihan oikeesti, vai ajatteleeko ihminen vain omaa parasta kaikessa. Jään vielä miettimään.