Suuria kysymyksiä. Elämän tarkoitus? Mikä on minun tehtävä tässä maailmassa/elämässä? Ehkä kaikilla tulee eteen nämä kysymykset jossain elämän vaiheessa tai ainakin luulen niin. Vai tuleeko sitten mietittyä näitä jonkin kriisin kohdatessa elämää. Silloin kokee, kuinka pieni ihminen onkaan. Vastoinkäymisiä tai vain elämäntarkoitusta etsimässä. Minuutta etsimässä tai hyväksynkö minä itseni tällaisena vai onko sittenkin jotain muuta... Mikä minä olen?  Näitä tulee mietittyä aika ajoin, en vielä ole löytänyt vastausta. Tässä sukkaa kutoessa ajatukset lentävät. Ehkä kuitenkin tiedän vastaukset, mutta hyväksynkö ne itselleni. Mikä on minun tehtävä tässä elämässä. Ei edes kannate alkaa miettimään sanamuotoa "tässä elämässä", niin suuria minun ei tarvitse miettiä... onko kuoleman jälkeen toista elämää... ehei.. pysyn nyt vaan tässä ja nyt ja yritän löytää sen vastauksen, jotta voisin loppuelämästä nauttia täysin siemauksin.  Totuus minkä tiedän jo itsestäni on, että rakastan ihmisiä, siis yleisellä tasolla. Tykkään seurata ihmisä, jutella ihmisten kanssa ja sanoa pieni sana tai hymy, että siitäkin joku tulee onnelliseksi tai päivä pelastettu. Nautin siis siitä. Nautin siitä, että saan antaa ihmisille jotain ja auttaa apua tarvitsevia.
No jossain vaiheesssa ihminen joka antaa paljon, voi väsähtää antamisen iloon. Ehkä minulle nousi esiin suuri itsekyyden piikki... jossain vaiheessa olisin toivonut, että joku joskus muistaisi minuakin... onko se suuri vaatimus? En toivo paljon, en kummarruksia, en aploodeja en lahjoja... vain pieni kiitos että olen olemassa. Tässä minä sitten ryven vieläkin itsesäälissä, enkä pääse pois täältä. Mutta toden totta sukkakuottava on hyvä terapianlähde. Totuus jonka joka tapauksessa pitää myöntää, että nautin auttaa ihmisiä. Tarvitsenko siis mitään, kun tiedän, että ihminen tulee siitä onnelliseksi. Aikasemmin mietin ja pohdin yksinäisyyttä ja ystävän puutetta. Siitä tämä kaikki on varmasti saanut alkunsa.. että vaikka minä aina ajattelen toisten parasta, niin miksi ei kukaan ajattele mitä minä haluaisin.... Sitähän me kaikki toivomme, että tulisimme huomioiduksi tässä suuressa maailmassa. Asia, mikä minun pitää jo hyväksyä, on että nautin kuitenkin omasta seurasta, en tarvitse suuria määriä ihmisä ympärilleni, ehkä silloin lataan akkuja, että jaksaisi päivästä toiseen. Loppujen lopuksi ajattelen aina jossain taka-alalla että miten auttaisin ketäkin. Kenelle seuraavaksi tekisin villasukat että ainakin jalat pysyvät lämpimänä.
Aurinkoista syksyä kaikille tasapuolisesti