Maarun blogi

Olen jo pitkään pohtinut ystävyyden merkitystä ja sitä mitä on ystävyys. Lehdet kirjoittavat ystävyydestä. Ihmiset kertovat kuinka ystävät ovat tukena vaikeina aikoina. Ja kertovat " kun minä kävin ystävieni kanssa siellä ja täällä ja meillä oli niin hauskaa".

Mutta mitä on ystävyys? Siihen sitten monta tarinaa kerrottavana, onko se tukemista myös vaikeina aikoina ja varsinkin menestymisen hetkinä. Jakaako ystävät ilot ja surut?

Niin, tämä ehkä alkaa tuntumaan tosi syvälliseltä ja joku voi ehkä jo miettiä mikä minun kokemus on ystävyydestä. Se on totta, minä luulin joskus, että minulla on ystäviä, mutta sainkin todeta kylmästi, etten voinut kutsua heitä ystäviksi, vain pelkkiä tuttuja elämän matkan varrella. Kun ihminen sairastuu, ja toivoisi ystävää, edes kysymään kuinka voit se nostaisi ihmisen sillä hetkellä pilviin. Kun jää surun ja vaikeuksien keskelle yksin, niin sitä on todella yksin ja selviytyminen  kestää vain kauemmin vai selviääkö ystävien menetyksestä koskaan tai siis oletettujen ystävien. Nyt sanon, ettei minulla ole yhtään ystävää, vain tuttuja joita näen joskus, kun sattuvat vastaan tulemaan.  Ennen odotin, että joku tulisi käymään meillä, mutta vuosien saatossa aloin jo ymmärtämään ettei kukaan tule. Enää en odota. Mutta minäkin lopetin käymästä kenenkään luona, koska ajattelen että ystävyys on vuoroin vieraissa periaatteella. Ei se niin mennytkään. Joten jään vielä miettimään, mitä on todellinen ystävyys? En ehkä saa kokea sitä oikeaa ystävyyttä koskaan. No, ehkä tämä juttu mene paatoksen puolelle, mutta joskus on mukava avata sielun sopukat,  ja miettiä ihan ääneen, että onko sitä ystävyyttä ihan oikeesti, vai ajatteleeko ihminen vain omaa parasta kaikessa. Jään vielä miettimään.

Aamun hetki paras hetki, se on minun mottoni.

Aamulla on ihanan hiljaista, omat ajatukset saavat liikkua missä vain kukaan niitä häiritsemästä. Siispä aamulla saan tehtyä,  sitä rakasta luovaa työtä. Jos en vielä ole käynnistänyt käsitöitä, niin ainakin aamukahvin lomassa selailen blogisivuja ja nyt tänä aamuna tuli ahaa elämys ja sain siirrettyä blogiini muutaman kuvan. Se on jo paljon se, mutta vielä minä tässä kehitys jolloin saan siirrettyä jonkin kuvan profiiliinkin. Odottakaapa vain, kunhan taas on se aamurauha.

Ikkunasta katsoessani ulkona on kostean sumuista, mutta ei varmaan niin kylmää. Jospa tästä vielä lähtis pienelle kirpeälle aamulenkille.

Taas tuli kylmä totuus siitä, että talvi tekee tuloaan.  Mittari näytti autossa -1 astetta, tiedä sitten kuinka alhaalla on yöllä käynyt. Aamu kuitenkin oli kaunis syyskyyn kirpeä pakkasaamu.Torstai aamuna raaputeltiin jäisiä auton ikkunoita yhdessä töihin lähtevien naapureiden kanssa. Niin, taas se kylmyys muistutti, että pitää lähteä ajoissa töihin, jos et ole muistanut laiittaa autoa roikan nokkaan. Tulipa tarkastettua upouusi lämpöpistoke, energiaystävällinen sellainen. Lämpöpistokerasiat uusittiin tässä samalla taloyhtiön remontin yhteydessä.

Tilipäivänä totesin nyt, että kaikki on kallistunut, ja edellämainitun taloyhtiön remontin vuoksi yhtiövastikekin nousi pilviin. Tässä olen sitten ihan tosissaan alkanut laskemaan ja miettimään taloudenpitoa, että onko se aivan totta ettei rahat meinaa riittää, edes normaaliin elämiseen. Voisinpa jo nyt sanoa, että kaikki "hauska" on pitänyt jättää joksikin aikaan. Lapset tosin kyselevät, että voisiko joskus edes käydä ravintolassa syömässä. Yllättäen totesin myös sen kuinka hyvin lapset ymmärtävät, kun heille selittää perheen talouden pidon ja mikä on  suunnitelma. Eihän lapset tyhmiä ole, kunhan heille kertoo ja perustelee asian.

Normi elämänmeno muuttui hetkeksi, kun poikani 25v roudas tavaransa meille,  asunnon mentyä alta. Tässä sitten sopeudutaan puolin ja toisin.   Katsotaan miten sopu sijaa antaa, vai antaako.

Elokuussa pistin kirppispöydän pystyyn, ajatuksella, että myydään kaikki meille turha tavara pois. Totesin pöytää taas siivotessa, että kuinka ihmiset kirppiksellä eivät arvosta toisen työtä tai myytäviä tavaroita.  Tavarat ovat aina hujanhajan ja sitten vielä täytyy kiertää koko kirppis ympäri josko meidän tavaroita ja vaatteita löytyy toisista pöydistä, kun ei jakseta palauttaa niitä takaisin, jos päättääkin olla ostamatta tuotetta. Nyt olen jo varastonkin siivonnut, joten aletaanko olla paremmalla puolella. Niin, ajattelin ( ajattelen tosin aika paljon ), että saisimme alkaa sisustaan uudestaan, kun kaikki käyttämätön tavara paljous ei haittaa enään.

Nyt sitten lopettelen ja pistän kumisaappaat jalkaan ja painelen puutarhalle nostamaan loput porkkanat maasta. Jääkööt syystyöt ens viikonlopuksi. Tänään vielä työviikko väsyttää.

Mukavaa kirpeää syyskuuta kaikille.

Täytyy nöyrästi kiittää kommenteista mitä ole saanut. Totean vain, että tästä on mukava jatkaa, ja kuvia tulee, kunhan ehdin ymmärtämään kuvien siirtämisen tekniikan, mutta kaikki ajallaan.

Koko viikon suunnittelin lauantaina lähteväni sienimetsälle. Eilen olikin mitä parahin ilma sienestykseen; kuiva ja kuulakas syyssää. On satanutkin jo paljon, joten odotin jotain löytäväni. Yleensä kävelen kuivassa kangasmetsässä mistä löytyy enimmäkseen Kangassieniä. Harvemmin olen löytänyt herkullisia tatteja tai muitakaan sieniä. Syynä ehkä on ollutkin käveleminen vääränlaisessa metsässä. Eilen tyttäreni kanssa päädyimme ihanaan, kosteaan sekametsään, missä heinät ja Saniaiset kasvoivat sovussa Koivujen ja Mäntyjen kanssa. Auringonsäteet pääsivät sieltä täältä oksien ja lehtien läpi ilahduttamaan meitä ja luomaan metsään kauniin luomoavan tunnelman, kaikkialla oli rauhaisaa. Siinä kävelessämme katseet maahan luotuina totesimme, ettei löydy sitä mitä etsimme, vaan metsällä on tapana piillottaa herkkunsa. Ihmissilmän tottuessa metsän hämärään, niin kuin taiottuna eteemme ilmestyvät ihanat Tatit ja Karvarouskut. Iloisia kiljahduksia äidin ja tyttären suusta, sitä sienimäärää katsellessamme. Astia täyttyivät tuota pikaa ja oli lähdettävä kotiin. Illalla saimme jo esimakua, kun paistoimme tatteja sipulin kera pannulla ja tänään on vuorossa sienikastike mitä lapset odottavatkin vesikielellä.

Tänään taas totesin, kuinka ihminen voikaan olla pienestä onnellinen.

Niin meillä asuu kaksi leikattua kissa herraa. Näyttää vahvasti siltä, että molemissa on jotain osaa Norjalaista metsäkissaa, mutta kukapa tietää. Pitkäkarvaisia, miellyttävän luonteen omaavia. Ja mikä minustakin oli uutta, ne puhuvat minulle ja asiaa on paljon. Nero 4 vuotta koki koiran lähdettyä yksinäisyyttä, joten kuin tyhjästä meille ilmestyi Seppo 2 v. Luonteet ja näkö passaavat niin hyvin yhteen, että kissat onat ylimmät ystävykset. Mikä parasta; karvoista huolimatta, kissojen temmelystä on hauska katsoa.

Tänään sen tein, avasin sivun sekä itselleni, että kaikille kiinnostuneille. Ajattelin, sivua suunnitellessani, että mitä haluan sanoa, avata omia ajatuksia elävästä elämästä. Tällä hetkellä on työn alla liinan virkkaus joka on tarkoitus lähettää miehen siskolle Turkkiin. Villalangat suorastaan huutavat kaapissa puikkojaan, koska villasukkakausi alkanee pikapuolin.

Talossamme on remontti vielä tämän kuukauden, mikä tietysti vaikuttaa kodin siisteyteen ja ajattelinkin aloittaa kotona pieni muotoisen remontin tässä syksymmällä. 

Puutarhamökkikausi on lopuillaan ja vielä olisi syystyöt ja mökki sulkeutuu talviajaksi avautuen taas kevätauringon paistaessa.

Eli tästä se lähtee, alkuhan on vielä opettelua miten saan kaiken toimimaan, joten tämäkin kasvattaa tas kärsivällisyyttä, kun haluaisi kaiken toimivan heti moitteettomasti.